AHAVA, SELJA: Nainen joka rakasti hyönteisiä

Kustantaja: Gummerus 2020

Nainen joka rakasti hyönteisiä -romaani on saanut innoituksensa saksalaissyntyisen luonnontieteilijän ja kuvittajan Maria Sibylla Merianin (1647-1717) elämästä. Merian oli ensimmäinen, joka tutki hyönteisiä lähietäisyydeltä, pani merkille muodonvaihdokset ja kasvit, joita hyönteiset käyttivät ravinnokseen, ja joka kuvasi kaiken piirroksiinsa ja maalauksiinsa. Omana aikana Merianin työtä ei arvostettu, mutta myöhemmin hän sai kuvansa Saksan viidensadan markan seteliin.

Moni ihailee perhosia niiden kauniiden siipien vuoksi ja ajattelee siksi perhosen olevan tämän hyönteisen varsinainen muoto. Perhonen on perhonen, niin kuin aprikoosi on aprikoosipuun kypsä hedelmä, ja toukka, muna ja kotelo vain askelia kohti perhosena olemista.

Maria sai jo pienenä käyttöönsä paperia ja kyniä. Koreiden kukkien sijasta lahjakas tyttö keskittyi piirtämään kasveissa näkemiään munia, toukkia ja koteloita sekä valmiita perhosia ja alkoi myös kasvattaa hyönteisiä kotona. Muita perheenjäseniä tämä inhotti ja kauhistutti, sillä hyönteisiä pidettiin paholaisen luomuksina. Marian näkemys oli ihan päinvastainen.

Kun maalaan hyönteisiä, ajattelen Jumalaa, ja kun tutkin perhosen siipiä, Jumala puhuu minulle.

Ei ole helppoa olla edelläkävijä, etenkään naisen. Marian aviomies, asetelmamaalari, häpesi vaimonsa itsepäistä kiinnostusta hyönteisiin eikä oikeastaan pitänyt sitäkään, että tämä ansaitsi omaa rahaa pitämällä maalauskursseja naisille ja julkaisemalla piirroksiaan kirjan muodossa. Eipä ihme, että tuli ero. Entä aikalaiset yleensä, miten he suhtautuivat tähän kummajaisnaiseen?

Ihmiset ihastelivat piirtämiäni kuvia ja kuuntelivat tarinoita toukkakokoelmastani, mutta aina toisinaan minulle tuli tunne, että he lausuivat todelliset mielipiteensä vasta mentyäni, ja silloin innostukseni hävetti minua. Minusta tehtiin ystävällistä pilaa, taskujeni sisältöä kauhisteltiin, ja usein ajattelin, että ihmiset halusivat tuntea minut vain voidakseen asettaa minut omaan kuriositeettikabinettiinsa korallien, kauriin sarvien, käärmeen nahkojen, taikakalujen ja pääkalloveistosten rinnalle.

Ahava ei kuitenkaan tyydy 1600-luvun todelliseen elämäkertaan, vaan käyttää kirjailijan valtaa. Hän antaa Marian siirtyä ensin 1800-luvulle Darwinin evoluutioteoriaan perehtyneeksi luonnontutkijaksi, kokea Japanissa luonnon tuhoavan voiman maanjäristyksineen ja tsunameineen ja löytää kylän, jonka asukkaat ovat jäkälän ja sammalen peittäminä muuttumassa osaksi maata. Seuraavaksi Maria onkin jo nykyhetkessä. Vanha ja sairas nainen asuu Berliinissä ja tutkii yhä luontoa, mutta taltiointi tapahtuu nyt valokuvaamalla.

Kaikki muuttuu ajan myötä. Ihminen yksilönä muuttuu, koko ihmiskunta muuttuu, luonto muuttuu, aatteet muuttuvat. Kirjan kattaman neljänsadan vuoden aikana usko Jumalan kaikkivoipaisuuteen on hiipunut eikä luonnossa tapahtuvissa muutoksissa nähdä enää hänen kädenjälkeään. Sen sijaan ihmisten omat teot ovat vaarantaneet elämän maapallolla. Lentävien hyönteisten määrä on romahtanut neljäsosaan siitä, mitä se joskus oli – ymmärrämmekö siis niiden merkitystä yhtään paremmin kuin ihmiset 1600-luvulla?

Mietin Jumalaa, joka ei sopinut enää selittämään paljon mitään, ei elämän alkua eikä luonnon ihmeitä, mikä Hänen paikkansa ja mittakaavansa oli maailmassa, josta ihmeet ja sattumat oli myrkytetty pois niin kuin rikkaruohot ja hyönteiset maissirivistöjen välistä?

Nainen joka rakasti hyönteisiä -teoksessa on valtavasti erilaisia kerrostumia, joita jää pitkään miettimään. Konkreettiset kuvat ja kuvaukset laajenevat filosofiaan ja symboliikkaan ja pienikin yksityiskohta löytää paikkansa kokonaisuudessa – esimerkiksi 1600-luvun Marian näkemä japanilainen taulu hyönteisten peittämästä naisesta.

Ehkä ajatukset kuluvat siinä missä materiakin, ja tärkeimpiä niistä ovat ne, jotka nousevat mieleen aina uudestaan.

PS. Kirjan kansi on lumoavan kaunis. Kiitos Jenni Noponen!