15.1.2010

LEE, JANICE Y. K.: Pianotunnit

Janice Y. K Lee on syntynyt ja kasvanut Hongkongissa, joten hän tuntee hyvin niin alueen historian ja kulttuurin kuin topografian ja ilmastonkin. Opiskeluvuodet Yhdysvalloissa ovat puolestaan valmentaneet häntä kirjoittamaan länsimaiselle ihmiselle avautuvalla tavalla. Esikoisteoksessaan Pianotunnit hän yhdistää onnistuneesti nämä kaksi asiaa kuvatessaan Hongkongia 1940- ja 1950-luvuilla.

Kirjan alussa eletään 1950-lukua. Hongkongiin saapuu englantilainen aviopari - insinöörimies Martin ja häntä huomattavasti nuorempi vaimo Claire. Etsiessään sisältöä elämäänsä Claire ryhtyy rikkaan kiinalaisperheen pianonsoiton opettajaksi ja ajautuu samalla rakkaussuhteeseen perheen englantilaisen autonkuljettajan kanssa. Will pysyttelee Claireen nähden kiusallisen etäisenä ja salaperäisenä, mutta paljastaa lukijalle mieltään painavat menneisyyden tapahtumat. Japanilaismiehityksen aikana 1940-luvulla jokainen yritti selvitä pelottavissa olosuhteissa parhaansa mukaan, jotkut jopa lähimmäisensä pettämällä. Mitä tapahtuikaan Willille ja hänen euraasialaiselle rakastetulleen Trudylle?

Kirjan henkilöt ovat uskottavia kaikkine inhimillisine heikkouksineen. Taitavasti kuvataan monikulttuurisessa yhteisössä vellovia usein tiedostamattomia ennakkoluuloja ja asenteita: länsimaalaisten puolella omahyväisyyttä ja epäluuloisuutta, aasialaisten puolella halveksuntaa ja tyytymättömyyttä. Kukaan ei selviä tapahtumien käänteissä voittajana, mutta mielenrauhan saavuttaminen on jo paljon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti