SÁNCHEZ, SERGIO AUGUSTO: Sade piiskaa asfalttia

Kustantaja: Aviador 2021

Alkuteos: Lluvia sobre el asfalto

Suomennos: Einari Aaltonen

Kolumbialaisen Sergio Augusto Sánchezin (s. 1984) teos Sade piiskaa asfalttia muistuttaa novellikokoelmaa, mutta on kuitenkin romaani. Tapahtumat etenevät, uhkaava hahmo vaeltaa tietä pitkin ohittaen erilaisia ympäristöjä ja erilaisia ihmisiä. Kaiken yllä leijuu hyinen vaaran ja salaperäisyyden tuntu.

Kaikilla matkoilla koittaa hetki, jona kulkija alkaa kuvitella, että hän on maailmassa ypöyksin. Silloin täytyy terästää aistejaan ja kiinnittää erityistä huomiota tiehen. Matkan vaarallisin osuus on alkamassa. Vaarana ei ole, että nukahtaa rattiin tai että kesken tylsää ajorupeamaa vastaan sattuu holtiton kaahaaja. Vaara on jotain, mitä ei ole mahdollista analysoida tavanomaisessa mielessä loogisesti. Sitä ei saa vangittua rationaalisen ajattelun kehikkoon. (Kuoppa tiessä)

Kirjan alussa lippalakkipäinen mies ajaa vaimonsa kanssa wayuu-intiaanikylään, koska on kuullut kylän päällikön Carlosin voivan auttaa lapsensaannissa. Neuvotteluja käydään, raha vaihtaa omistajaa ja paluumatkalla etelän vuoristoalueelle auton takapenkillä tosiaan istuu kaksi lasta, neljä-viisivuotiaat poika ja tyttö. Asia ei ole kuitenkaan sillä selvä, sillä Carlos on myynyt valkoisille veljensä lapset ja tämä veli – harmaasilmäinen mies – lähtee heti salakuljetusreissulta palattuaan lastensa perään.

Olet yksin, nainen sanoi. Olet pitkällä matkalla maan halki. Mitä sinä etsit? Mitä olet hukannut? Nykyisyytesi on kärsivällistä, hiljaista vaellusta… Sinun täytyy jatkaa vaellusta, erakko taivaltaa, hiljaisuus on hänelle opiksi ja hän saattaa viisastua. (Ennustus)

Lippalakkipäinen mies putkahtaa esiin milloin missäkin ja aina hänen kannoillaan harmaasilmäinen mies. Löytääkö isä lopulta lapsensa ja mitä tapahtuu, jos löytää? Kaikkea ei kerrota, vaan paljon jää lukijan mielikuvituksen varaan. Tietääkö vanha sokea ukko – jota kutsutaan alkuteoksessakin suomalaisittain taataksi – jo noidan antaman kortin merkityksen?

 Lapset tuijottivat korttia, tutkivat sen yksityiskohtia, pojan päätä yhdessä nurkassa ja tytön päätä toisessa. Jalat ja kädet olivat hujan hajan kedolla, kuvassa oli myös viikatemies ja numero kolmetoista. (Ennustus)

Tunteet leiskuvat kertomuksissa. Miehen ja naisen tahtojen taistelussa raivoisa viha kääntyy hetkessä yhtä kiihkeäksi rakkaudeksi. Viha kytee vuosia epäoikeudenmukaisuudesta kärsineen miehen sydämessä, kunnes hallituksen vaihtumisen myötä kostaminen käy mahdolliseksi. Naisen laskelmoivan petollisuuden vuoksi palaa maan tasalle kokonainen kylä. Onneksi on myös lempeämpiä tunteita: kiintymystä, myötätuntoa, lojaalisuutta ja vaikeuksien yli kantavaa peräänantamatonta toiveikkuutta. 

Kostonhaluinen mies voi nukkua rauhassa. Hän on tehnyt jo päätöksensä, hänen tarvitsee vain odottaa… Siinä tilassa viha on jo asettumaan päin, koska tavoite on kirkkaana mielessä ja mielenkuohu hallittavissa. (Matka etelään)

Sánchezilla on taito kertoa muutamalla osuvalla lauseella ihmisen elämäntarinasta se oleellisin. Kertomuksista liikuttavin on pojan ja koiran ystävyydestä kertova Matkan varrelta ja lempein Jäähyväiset, jossa koulutyttö saa isänsä hautajaisten jälkeen unessa selville tämän suurimman haaveen Isä on lapsesta asti halunnut nähdä meren, mutta joutunut erilaisten velvollisuuksiensa vuoksi luopumaan unelmastaan. Niinpä tyttö matkustaa pitkän matkan rannikkokaupunkiin isänsä tuhkat mukanaan.

Kaadoin tuhkat veteen, hitaasti, ja niistä muodostui hämärään johtava silta. Sitten näin isäni. Hän käveli veden päällä, hänen hahmonsa piirtyi valoa vasten, ja hän kohotti kätensä hyvästiksi. Olimme päässeet merelle. ”Näkemiin, isä.” (Jäähyväiset)

Merta katsomaan haluaa moni muukin. Merta kohti virtaavat joet puolestaan ovat reittejä, joita pitkin ihmiset yrittävät paeta tuhoavia, kiduttavia ja murhaavia sissijoukkoja. Pakenemistavat ovat moninaiset – ruumisarkkukin käy kulkuneuvoksi, jos venettä ei ole. Luontoa ei pidä kuitenkaan aliarvioida. Sateet saavat joet tulvimaan ja silloin ihmisten yritykset hallita luontoa saattavat päättyä katastrofiin.

Sade piiskaa asfalttia -teoksessa on yksitoista lyhyehköä novellia ja kolme välisoittoa. Niissä aukeaa Kolumbia: toisaalta auringon paahtama ja toisaalta rankkasateiden koettelema, vuosikymmeniä jatkuneen sisällissodan runtelema, köyhä ja korruptoitunut. Taikausko ja myytit ovat yhä voimissaan. On noitia ja ennustajia, on tarinankertojia. Voi olla, että tien yli kömpivä vyötiäinenkin symboloi jotakin.

Sánchezin teos on taidokas ja karun kaunis. Taustalla soi vallenato, joka yhdistää afrikkalaisia ja eurooppalaisia vaikutteita Pohjois-Kolumbian rannikkoalueen alkuperäisväestön musiikkiperinteisiin.  Einari Aaltonen on kääntänyt suomentajan alkusoiton loppuun näytteeksi säkeen: Elämän polulla siellä / on tarvottava, pysyttävä tiellä / joka askel on ansaittava hiellä.