Kustantaja: Otava 2020
Alkuteos: Itti ha-hayyim mesahek
harbe
Suomennos: Minna Tuovinen
Kaksi keski-ikäistä leskeä avioituu kibbutsilla, koska
se on yhteisön kannalta soveliasta ja heidän omalta kannaltaan miellyttävää. Kumpikin
pitää silti ainoana todellisena rakkautenaan ensimmäistä puolisoaan;
Jugoslaviasta muuttanut Vera varhain menehtynyttä ja jonkinlaiseksi ihannehahmoksi
muuttunutta Milošia ja Tuvja vastikään syöpään kuollutta Dušiaa.
Tuvjan perhe ottaa pienen ja pippurisen Veran avosylin
vastaan. Aikaa myöten hänestä tulee suvun todellinen matriarkka, jonka räiskyvää temperamenttia, yllättäviä tempauksia ja päättäväisesti säilytettyä
murteellista puhetapaa eri sukupolvet ajattelevat hellyydellä ja huumorilla. Kukaan ei enää muista, ettei Vera ole heidän biologinen sukulaisensa.
Veran tytär Nina ei alkuunkaan hyväksy äitinsä avioitumista,
vaan katkaisee välit vuosiksi viettäen maailmalla itsetuhoista elämää. Tuvjan
kuopus Rafael sen sijaan miellyttää Ninaa niin paljon, että jossain vaiheessa
nuoret päätyvät avioon ja saavat tyttären, Gilin. Sitten Nina katoaa taas. Vaikka
Rafi on ihan hyvä isä ja Vera suurenmoinen isoäiti, tuntee Gli silti vielä
aikuisenakin halua kostaa hylkääjälleen.
Veran 90-vuotisjuhliin Ninakin saapuu, mutta ei suostu
puhumaan äidilleen. Hän ehdottaa kuitenkin, että Rafael ja Gili tekisivät
yhdessä elokuvan, jossa Vera vihdoinkin kertoisi totuuden tapahtumista, joiden
Nina katsoo pilanneen hänen koko elämänsä.
”Miksi olen ollut jumissa tässä paskassa kohta
kuusikymmentä vuotta?” Nina niiskaisee. ”Olla nyt viisikymmentäkuusivuotias
kuusi- ja puolivuotias tyttö, eikö se ole aikamoista liioittelua? Aika
mielipuolista?”
”Minusta meidän on kerran saatava kuulla häneltä kohta
kohdalta ja alusta loppuun, mitä siellä oikein tapahtui.” ”Missä siellä?”
”Saarella. Goli Otokissa. Mutta myös se mitä tapahtui ennen sitä. Vaikka siitä
asti kun hän ja Miloš tapasivat toisensa. Tuo poikkeuksellinen rakkaustarina…
mitä muka tiedämme siitä? Pari kolme juttua, aina ne samat, emme paljon
mitään.”
Syynä Ninan toiveeseen on dementia, joka muutamassa vuodessa
saattaa viedä häneltä muistin – jo nyt on todettavissa ajoittaista
hapertumista. Elokuvaa katsomalla hän ehkä saattaisi sairauden pahennuttuakin vielä
palauttaa mieleensä, kuka on itse ja ketkä ovat hänen omaisiaan.
”Minä en tiedä, mitä hän tästä
ymmärtää”, Nina sanoo, ”mutta aina silloin tällöin, sanotaanko vaikka kerran
viikossa tai kerran kuussa, hän istuu katsomaan ja kuulemaan tarinaa itsestään
sellaisena kuin hän oli ennen.”
”Niin kuin iltasatua ennen
nukkumaanmenoa?” Nyt on minun vuoroni kuiskata.
”Niin.” Nina yllättyy äskeisestä, nyökkää kiitokseksi.
”Täsmälleen. Hyvänyön tarina ennen kuin hän - ” Yskäyksiä. Nina nielaisee.
”Ennen kuin hän joutuu pimeään.”
Elokuva päätetään filmata autenttisilla paikoilla, joten
nelikko matkustaa Kroatiaan. Goli Otokin saarella sijaitsevan
vankileirin raunioilla käydään sitten miltei shakespearemaiseen malliin viimeinen
välienselvittely salamoiden räiskyessä ja myrskyn mylviessä. Nina saa
viimeinkin tietää äitinsä 1950-luvun alussa tekemistä valinnoista ja hirveistä
kokemuksista Stalinin kannattajana tuomitun partisaanin vaimona.
Veran esikuvana on jugoslavialaissyntyinen Eva Panic-Nahir (1918–2015),
joka ensimmäisenä kertoi laajalle yleisölle totuuden siihen asti vaietuista
”Titon gulageista”. Eva halusi, että Grossman kirjoittaisi hänen ja hänen
tyttärensä Tiana Wagesin tarinan, mutta soi kirjailijalle kuitenkin täyden
vapauden myös kuvitella ja sepittää asioita. Näin syntyi kertomus kolmesta
israelilaisesta naisesta, jotka siirtävät erään traumaattisen kokemuksen jälkiä
sukupolvelta toiselle – isoäidiltä tyttärelle, tyttäreltä tyttärentyttärelle.
… pian kun matkamme päättyy, voin taas palata omaksi
itsekseni, lakata olemasta pelkkä hologrammi siitä sekasorrosta, jota isäni
Rafael ja Nina luovat jokaisella liikkeellään, jokaisella allergisella
värähdyksellä, joka kiitää alas selkärankaani kuin hälytyksen saanut palomies
tankoa pitkin, aina kun he puhuvat keskenään, katsovat silmiin, halaavat,
huokaavat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti