KYTÖMÄKI, ANNI: Margarita

Kustantaja: Gummerus 2020

Mikko Kilkkaniemen petinaapurina sotasairaalassa on lääkintätehtävissä toiminut Ossi Sarakorpi, siviiliammatiltaan hieroja. Ikänsä puolesta Sarakorpea ei olisi edes kutsuttu armeijaan, mutta velvollisuudentunne on ajanut hänet rintamalla. Toipumisajan jälkeen Mikko lähtee rintamalle, mutta Sarakorpi menehtyy ikävässä onnettomuudessa.

Mikko joukkuetovereineen saa kokea vartiopaikallaan pitkän rauhallisen jakson. Majapaikkana on oikea mökki ja paikalle osuneen lehmän tappaminen tuo ruoaksi lihaa. Mikolla on aikaa sukeltaa raakkuja joen pohjasta ja etsiä helmeä. Joukkuetoveri tosin varoittaa, että helmi saattaa tuoda epäonnea – ja kohta alkaakin ympärillä räjähtely ja telaketjujen kolina.

Sotakuvausten väliin lomittuu elämää 1950-luvun alusta. Kankariston kylpylässä näkökulma on pääasiassa siellä hierojana toimivan Senni Sarakorven, joka on saanut oppinsa isältään Ossilta. Hänelle yksi tärkeimmistä vieraista on tuomari Einar Kairamaa, joka vapaa-aikoinaan tutkii Suomen simpukkajokien tilaa. Senniä tämä kiinnostaa niin, että hän suunnittelee jo tuomarin kanssa yhteistä matkaa Lappiin.

Toinen tärkeä henkilö Sennille on äitinsä seuraksi kylpylään saapunut Aaro Kuusilehto. Tämän kanssa kaksikymmentäseitsemänvuotias neitonen päättää vihdoinkin kokea, millaista on se miehen ja naisen välinen ruumiillinen yhteys, josta niin paljon puhutaan. Tästä seuraa raskaus, vaikka virtaavaa vettä rakastava Senni toisinaan ajatteleekin hedelmöityneensä joessa helmisimpukoiden maidista.

Vatsanpohjassa huikenee kylmiä ja kuumia väreitä, aallot vilistävät varpaankärkiin, kieppuvat sitten takaisin ja pakkautuvat yhteen pisteeseen. Poskiin kohoaa veren hehku. Haukon yötä ja metsän huuruja, jalat ja kädet erkanevat tähdensakaroiksi. Virta juoksee lävitseni, ja taivun sen lempeen pohjaan saakka.

Sennin kohdalla valitettavasti käy ilmi, että hänen ruumiinsa hylkii sikiötä. Raju pahoinvointi jatkuu jatkumistaan ja Senni riutuu riutumistaan. Raskaudenkeskeytykseen terveydellisistä syistä eivät anna lupaa lääkärit eikä edes aborttilautakunta. Suomen valtio tarvitsee uusia kansalaisia.

Lapset eivät kuulu vain äideilleen tai isilleen. He ovat kansakunnan, valtion, lapsia, joita tarvitsemme kipeämmin kuin koskaan, jotta maamme kasvaa ja kehittyy ennalleen, entistä paremmaksikin. Synnyttäminen on naisten isänmaalleen suorittamaa asevelvollisuutta.

Lopulta ”valtion vauva” syntyy keisarinleikkauksella, mutta on liian heikko ja sairaalloinen selviytyäkseen. Sennikään ei pitkän toipumisjaksonsa jälkeen enää kykene hierojaksi, mutta opituista taidoista on kuitenkin hänelle hyötyä. Polio on alkanut levitä Suomessa ja tarvitaan lääkintävoimistelijoita halvautuneita ihmisiä kuntouttamaan. Polio-osaston ilot ja surut riipaisevat.

Kirjan kolmas kertoja on Einar Kairamaan poika Antti. Piiritarkastajana hän kiertelee metsähallituksen hoitoalueilla suunnittelemassa ja tarkastamassa hakkuita. Niinpä hän saapuu myös Kankaristoon, joka on omistajan kuoltua siirtynyt testamentin perusteella valtiolle. Kylpylästä pitäisi tehdä valtionhotelli ja miltei aarniometsänä säilyneestä Vehkasalosta virkistysalue.

Korean sodan puhkeaminen ennustaa puutavaralle hyvää menekkiä, joten testamentin määräyksistä huolimatta Vehkasalo hakataan paljaaksi. Antti yrittää suojella edes metsän halki virtaavaa Vehkajokea ja siinä asustavia helmisimpukoita, mutta hänen tietämättään joen uomaa muokataan. Simpukat ovat vaarassa mutaiseksi muuttuneessa vedessä. 

Margarita -romaanissa on ihmeellisiä tapahtumia ja yhteensattumia, mutta mystisiltäkin vaikuttaviin asioihin löytyy lopulta uskottava selitys. Yksityiskohdat loksahtelevat kohdilleen toinen toisensa jälkeen, kun salaisuudet vähitellen aukeavat niin lukijalle kuin kirjan henkilöillekin. Jopa vanhalle oravanpesälle löytyy merkitys ja uuden alun mahdollisuus.

Neljäskin kertoja kirjassa on: jokihelmisimpukka eli Margaritana margaritifera, josta tulee kirjan nimi Margarita. Tähän sisältyy paljon symboliikkaa. Turmeltuneessa joessa tukahtuvat simpukat tuovat mieleen poliopotilaat. Helmeä kivulla synnyttävä simpukka taas vertautuu Senniin. Useampaakin henkilöistä uhkaa sisintä suojaavan kuoren väkivaltainen murtaminen ja sen seurauksena kuolema. Toivoa uudesta alusta on kuitenkin vielä niin simpukoilla kuin ihmisillä.

Hengitän varovasti, sitten yhä vahvemmin. Syön, ja nälän taittuessa aistit kirkastuvat. Kipu pysyy poissa. Virta hyräilee ympärilläni. Aavistan lajitoverit, yksi on melkein vieressä. Epäröimättä astun lähemmäs.