Kustantaja: Siltala 2020
Ylijaakon Elina ajaa 14. kesäkuuta kotiseudulleen
Itä-Lappiin, rajavyöhykkeellä sijaitsevaan Voipion kylään. Hänen on pakko
pyydystää neljässä päivässä eräässä tietyssä lammessa asusteleva hauki, jotta hänen
elämänsä voisi jatkua taas vuoden entisellä mallillaan. Elinan kauan tunteneet
ihmiset kehottavat häntä luopumaan suunnitelmasta, sillä ”se hauki ei ole
normaali”. Ja vaikeaksi pyydystäminen sitten osoittautuukin.
Miten ihanasti, hitaasti ja tuskallisesti aika liikkui
lammella. He molemmat kuluttivat voimiaan. Elina tarpoi suossa, sen
lannistavassa periksiantavuudessa. Hauki ui lammessa, ristinään hänen vapansa
hellittämätön vastus. Kysymys oli siitä, kummalta voimat loppuisivat ensin.
Elina keskittyi vain yhteen asiaan, siirtämään jalkaa toisen eteen.
Elina ei voi mitenkään jättää tehtäväänsä kesken, vaikka joutuukin kilpaan itsensä näkin kanssa. Hän siis hakee apua Manolaissaareen haudatulta Moukku-Ollilta, joka eläessään tunsi näkin niin hyvin, että pystyisi ehkä nytkin taivutelemaan tämän sopuratkaisuun. Ilmaiseksi tämä enttimäinen hahmo ei kuitenkaan suostu toimimaan, vaan vaatii korvaukseksi raitajalan kärsää. Valitettavasti tämä jättiläishyttynen on jo kuollut sukupuuttoon, mutta kelpaisiko riivaaja?
Samaan aikaan naispuolinen rikoskomisario Jantunen jäljittää
Elinaa, jota epäillään murhasta. Jantunen on etelän kasvatti, joten Lappi
asukkaineen tuottaa hänelle jatkuvasti suuria yllätyksiä. Suuri osa ihmisistä
suhtautuu häneen pilkallisesti ja torjuvasti ja avuliaatkin henkilöt saattavat
johtaa häntä tahtomattaan harhaan. Onneksi Jantunen saa seurakseen ison Musti-nimisen
peijoonin, joka suojelee valittua emäntäänsä uskollisesti kuin koira.
Kertomuksen mittaan valaistaan myös henkilöiden taustoja.
Kerrotaan Elinan pidättyväisestä äidistä, joka oli taitava noita, mutta joutui
kahnaukseen toisen noidan kanssa. Kerrotaan erilaisuudesta ja koulukiusaamisesta.
Kerrotaan rakkaudesta, kiveen sidotusta sopimuksesta, väärinkäsitysten vuoksi
myttyyn menneestä suunnitelmasta ja kohtalokkaasta kirouksesta. Kyvystä antaa anteeksi sekä toisille että itselleen.
Ollaan siis maailmassa, jossa paskallakin sanotaan olevan
oma jumalansa. Turvemöröt ja peijoonit vaikuttavat melko vaarattomilta, mutta
kuvankaunis näkki tappaa varomattomia, Elinan
kimppuun käy verenhimoinen para ja kunnanjohtajaan asettuu syöppö
tundrahattara. Väkiyönä kaikkien on viisainta
linnoittautua koteihinsa, sillä silloin vyöryvät esiin niin haamut kuin kukkuluuraajat,
sinipiiat, hittolaiset, kolossit ja kulkutaudit.
- Jos minä sanoisin, että näin viime yönä,
miten roskalaatikosta nousi alaston mies, jolla oli yksisarvisen pää ja siivet
ja joka levitti siipensä ja lähti lentoon kuin harakka, niin pitäisittekö minua
aivan hulluna?
Autoon tuli hiljaista. Sitten Pöllö sanoi:
- On sitä
maalimassa kummempaaki.
Pienen hauen pyydystys on melkoista mielikuvituksen
lentoa, kun absurdeihin mittasuhteisiin laajenevat kertomukset ja tapahtumat
seuraavat vinhasti toisiaan. Jännitystäkin on, sillä ei ole lainkaan varmaa,
että Elina saa ajoissa pyydystettyä hauen, josta tuntuu riippuvan hänen tuleva
kohtalonsa ja ehkä jonkun muunkin kohtalo. Pohjoisen murteella käydyt keskustelut
tuovat tekstiin lisäeloa ja huumoria.
Lapin luonto jänkineen, suolampareineen ja kitukasvuisine
puineen on sopivan myyttinen tausta tapahtumille. Tosin pientä epämukavuutta
aiheuttavat kuvaukset kaikista hyönteisistä, hämähäkeistä ja mönkijöistä.
Satamääräiset sääsket ympäröivät kulkijaa ja paarmat viiltelevät ihoa, mistä
kaikesta kerrotaan tarkkaakin tarkemmin. Jopa linnut alkavat vaikuttaa tässä
ympäristössä kohtalokkailta, hauesta puhumattakaan.
Elina sanoi, että äidin mukaan hauki oli suurlähettiläs,
jolla oli valtuudet uida maailmasta toiseen ilman korvausta. Tämäkin yksilö oli
saattanut vierailla sadoissa ulottuvuuksissa. Kokea todellisuuksia, jotka rikkoivat
ihmiseltä tajunnan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti