Kustantaja: Bazar 2024
Alkuteos: Talking at Night (2023)
Suomennos: Riitta Kurki
Rosie Winter on kiltti 17-vuotias tyttö, jonka elämä on jo valmiiksi suunniteltu. Hän soittaa eri instrumentteja, laulaa ja
säveltää, mutta aikoo silti opiskella yliopistossa vanhempien haluamaa
kaupallista alaa. Mielen sekasorto heijastuu pakko-oireina; asioiden toistuvana tarkisteluna,
sormien naputteluna, esineiden kosketteluna.
Rosien koulutoveri Will White puolestaan on maineeltaan
arveluttava. Hän on prätkäkundi, kuumakalle ja naistenkaataja, joka asuu
isoäitinsä luona äidin lähdettyä omille teilleen. Hän on matemaattinen
lahjakkuus, mutta ei silti aio pyrkiä yliopistoon, vaan tyytyy mekaanikon hommiin.
Suurimpana haaveena hänellä on matkustelu maailmalla.
Osuessaan vierekkäin nuorten nuotioillassa Rosie ja Will
alkavat keskustella ja keskustelu jatkuu myöhäiseen yöhön. Will viehättyy
Rosien tavasta keskittyä kuuntelemaan ja osua kysymyksillään asian
ytimeen. Parhaan ystävänkin tylsäksi vaniljaksi kutsuma Rosie puolestaan yllättyy,
kun joku ymmärtää häntä jo muutamasta sanasta ja on huolissaan hänen
tekemistään valinnoista.
Minusta tuntuu, että me kaikki kuollaan vähän joka päivä,
Will sanoo. Ja ennen kuin se todella tapahtuu, me voidaan yhtä hyvin tehdä mitä
halutaan.
Rosiella on vahva yhteys energiseen ja idealistiseen
kaksosveljeensä Joshiin, joten hän huomaa pian, ettei tällä ole kaikki
kunnossa. Mitä Rosien pitäisi tehdä, kun Joshin pahan olon syyksi paljastuu
ihastuminen Williin? Tilanne muuttuu entistä traagisemmaksi, kun
Josh kuolee. Rosie ja Will tuntevat syyllisyyttä hänen kohtalostaan, mutta
erilaisista syistä.
Rosie ei saa surussaan tukea kotona. Ankara äiti haluaa tyttärensä
yltävän elämässä parhaimpaansa eikä Will ole sille tielle oikeanlainen kumppani
– vaikka äiti kyllä aavistaa nuorten välisen vetovoiman. Niinpä Rosie lähtee suunnitelmien mukaisesti Oxfordiin
ja Will jää kotikaupunkiin.
Vastoin äidin toiveita Rosien yhteys Williin jatkuu kaikessa
hiljaisuudessa. Rosie kärsii usein unettomuudesta ja vain Willin jutustelu
puhelimessa saa hänet nukahtamaan. Masennukseen taipuvainen Will puolestaan
alkaa turvautua alkoholiin aivan liian suurissa määrin, vaikka isoäiti ja
suorapuheinen pikkusisko yrittävätkin auttaa.
Aikanaan sekä Rosie että Will löytävät rinnalleen hyvän
kumppanin, mutta vakaa ja turvallinen elämä ei näytä riittävän heille pidemmän
päälle. Aina vain he palaavat luottavaisina toistensa luo, olipa välissä kuinka
pitkä hiljainen kausi tahansa. Ja aina tapahtuu jotain, mikä vie heidät taas erilleen toisistaan.
… ystävyys heidän välillään on puhjennut kukkaan ja
lakastunut ja aina versonut uudelleen. Joskus he keskustelevat viikoittain, ja
toisinaan arkipäiväinen elämä vie kaiken ajan, ja silloin molemmat vaikenevat,
kunnes jompikumpi ottaa yhteyttä.
Suurimpana syynä suhteen poukkoiluun on Rosien ylikorostunut
velvollisuudentunne. Hän saattaa hetkeksi livetä äitinsä
asettamista suuntaviivoista, mutta palaa heti ruotuun huomatessaan äidin
pettymyksen. Vaatii kypsymistä ja elämänkokemusta ennen kuin Rosie ymmärtää,
mitä Will on alusta alkaen yrittänyt hänelle sanoa.
Rosie luuli aina tietävänsä mitä haluaa, mutta hän
ymmärtääkin noudattaneensa sääntöjä ja tapoja ja ajatuksia, jotka hän oli
omaksunut äidiltään, Marleylta tai vanhoista elokuvista, noudattanut jonkun
toisen käsitystä oikeasta ja väärästä…
Claire Daverley luo henkilöistään hienovaraisin keinoin
hyvin uskottavia. Rosien kovapintaista äitiä lukuun ottamatta henkilöt
ovat sympaattisia – myös Rosien ja Willin ihmeen ymmärtäväiset kumppanit. Huumoriakin
teoksessa on, sillä öiset keskustelut lipsahtavat usein naljailun puolelle. Repliikkejä
ei ole erotettu muusta tekstistä mitenkään, mutta se ei vaikeuta lukemista.
Öisiä keskusteluja -romaanin jotkut piirteet saavat
aluksi tekemään vertailuja Sally Rooneyn teokseen Normaaleja ihmisiä,
mutta kyllä Daverleylla ovat ihan omat tavoitteensa, keinonsa ja vahvuutensa.
Lukemisen arvoinen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti