Kustantaja: Gummerus 2024
Alkuteos: Bröd och mjölk (2022)
Suomennos: Laura Kulmala
Ruotsalainen Karolina Ramqvist (s. 1976) on kirjoittanut
romaaneja, novelleja, esseitä, kritiikkejä ja elokuvakäsikirjoituksia sekä
työskennellyt toimittajana ja kolumnistina. Dagens Nyheter -lehti valitsi hänen
autofiktiivisen romaaninsa Leipää ja maitoa vuoden 2022 parhaaksi
kirjaksi.
Ruoka on rakkautta. Sitä hoetaan jatkuvasti; kuulen niin
sanottavan yhä useammin ja tiedän sen olevan totta. Minulle se tarkoitti
kuitenkin myös, että rakkaus on ruokaa.
Kertojan ongelmallinen suhde ruokaan näkyy jo hänen varhaisimmassa ruokamuistossaan. Yksinhuoltajaäiti oli ostanut viikonlopuksi pussillisen mandariineja - ehkä kolmetoista kappaletta - ja ne käsiinsä saanut kolmevuotias tytär ahmi kaikki kerralla kirpeänraikkaan maun lumoamana äidin tehdessä töitä naapurihuoneessa.
Äidiltään tyttö oppii inhoamaan kermaa, voita, lihaa ja rasvaista
maitoa. Äitiin yhdistyy tytön ruokamuistoissa myös hylkäämisen ja pelon
tunteita. Kun kotona alkaa leijua lettujen tuoksu, kertoja tietää joutuvansa
olemaan kotona yksinään yömyöhäiseen, kenties koko yönkin. Mikroaaltouunin
ostettuaan äiti alkaa jättää tyttärelle jääkaappiin valmisaterioita
lämmitettäväksi.
Kaikki joulu- ja kesälomat tyttö viettää äidin vanhempien
luona. Mummun ja vaarin lapsuus on ollut köyhä ja nälkääkin he ovat nähneet,
mutta nyt he nauttivat tuhdista kotiruoasta. Mummu ei kylläkään syö lihaa, vaan
tyytyy pöydässä kasviksiin ja kastikkeeseen, mutta vaarin vuoksi liharuokia on
aina tarjolla. Eikä mummukaan pelkillä kasviksilla elä, vaan napostelee pitkin
päivää jotakin hyvää.
Ruoan tuputtaminen on mummun tapa osoittaa rakkautta. Mummun
ja vaarin mielestä ruoista parhain on riisivanukas, mutta vuodet kuluvat eikä lapsenlapsi
maanittelusta huolimatta uskalla maistaa vanukasta – kunnes eräänä päivänä aika
on otollinen ja tyttö alkaa isovanhempien iloksi suorastaan ahmia samettista
herkkua.
Uusi vaihe kertojan ruokakokemuksissa alkaa, kun hänen äitinsä uuden miesystävän myötä pääsee taloudellisesti parempaan asemaan ja pystyy tavallisinakin arki-iltoina nauttimaan hummerista ja muista luksustuotteista. Ulkomailla asuvaan isään tutustuttuaan tyttö pääsee kansainvälisten herkkujen pariin ja huippuravintoloihin.
Oman asunnon saatuaan kertoja haluaa hemmotella läheisiään ruoilla. Päiväkoti-ikäisen tyttären kohdalla yksi yritys menee kuitenkin mönkään, sillä McDonald'sin tuotteita rakastava tytär ei suostu edes maistamaan riisivanukasta, jota nainen tarjoaa kertoakseen suvun juurista. Kertoja menettää malttinsa täysin – ei taida muistaa itseään lapsena vastaavassa tilanteessa.
Ystävät puolestaan saavat nauttia kasvisaterioista, joita nainen valmistaa vaivojaan säästelemättä. Hyödyllistä työtä tehdessään hän pystyy unohtamaan omaan persoonaansa liittyvät epävarmuudet, vaikka toisaalta hieman häpeääkin emännän rooliaan, jota pitää vanhanaikaisena. On kuitenkin nautinto vaikuttaa ruoan avulla ihmisten tunteisiin!
Lopulta kertoja ymmärtää, että hänen on saatava apua syömishäiriön voittamiseksi. Hän ei enää nauti ruoasta, vaan syöminen on tehtävän suorittamista: kaiken käsillä olevan ruoan hamuamista, pureskelua, nielemistä ja joskus oksentamistakin. Hän on ruoan vanki.
Ruoka merkitsi minulle lukemattomia asioita. Fyysisellä
nälällä oli osansa, mutta jonkin muun nälkä ja tarve oli sitäkin suurempi. Olin
tottunut täyttämään kaikki tarpeeni ruoalla, ja syömisen vaikutukset olivat
tunkeutuneet jo niin syvälle, etten enää hahmottanut mistä oikeastaan oli kyse.
Ehkä äidillä ja mummullakin oli ongelmia suhteessa ruokaan?
Ehkä heillä oli ihannekuva oman aikansa naisesta, naisen tavasta syödä ja
naiselle oikeasta ulkonäöstä? Omaan syömishäiriöönsä syitä etsiessään kertoja
arvelee ruoan ja syömisen tuoneen hänen elämäänsä turvallisuuden tunnetta.
Ruoka on täyttänyt sisimmässä piilevän tyhjän tilan.
Ramqvistin teos on avoin ja rohkea henkilökohtainen tilitys,
mutta myös mielenkiintoinen katsaus siihen miten ruokatottumukset ovat
muuttuneet neljän sukupolven aikana. Sujuvan tyylinsä ansiosta kirja on myös
kerrassaan vetävä. Lukiessa voi mietiskellä omia ruokamuistojaan; herkkuja ja
inhokkeja, ruokakokemuksiin liittyviä paikkoja ja ihmisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti