Kustantaja: Tammi 2024
Eräänä elokuisena yönä vuonna 1993 yhdeksänvuotias Riina
herää pimeässä huoneessa ja tuntee olonsa jotenkin oudoksi; ihan kuin hän olisi
vaarassa, vaikka mikään ei ole hätänä. Hän ei kuitenkaan osaa pukea ahdistustaan
sanoiksi eikä unesta herätetty äiti ota häntä tosissaan. Äidin
taas nukahdettua Riina yrittää vain hengitellä aamunkoittoon asti.
Pitkin syksyä kolmasluokkalaisella Riinalla on mahakipua,
mutta lokakuussa paniikki iskee häneen täydellä voimalla kesken
matematiikantunnin. Kädet tärisevät, numerot pomppivat silmissä, sydän hakkaa
ja oksettaa. Lopulta Riina pakenee luvatta kotiin. Isä on huolissaan ja äiti raivoaa
”temppuilusta”. Riinaa ei ole koulussa
kiusattu, joten mistä on kyse?
En osaa sanoa mitään, kaikki selitykset mitä keksin
katoavat päästäni yksi kerrallaan. En osaa kertoa mitä tapahtui. En oikeastaan
enää itsekään muista. Tiedän vain, että koulusta tuli pelottava paikka, josta
halusin pois.
Äidin yritykset viedä Riina kouluun kilpistyvät tytön
saamiin hysteerisiin kohtauksiin. Lopulta vanhemmat etsivät apua sairaalan
lastenpsykiatrian osastolta. Aikuiset puhuvat Riinan ylitse hänen ongelmastaan,
mutta tyttö itse ei ymmärrä, mikä hänessä oikein vaatii korjaamista. Keskustelun
päätteeksi Riina viedään väkivalloin osastolle ja vanhemmat lähtevät kotiin.
Lyhyen osastokokeilun jälkeen etsitään vielä muita keinoja,
mutta loppujen lopuksi Riina ei palaa kouluun puoleentoista vuoteen, vaan opiskelee
kotona opettajaisänsä ohjaamana. Pelkoonsa hän ei saa apua sen paremmin koulun taholta
kuin vanhemmiltaankaan, vaan päinvastoin pahaan oloon lisätään vielä
syyllisyydentunne. Lopulta Riina päättää salata ahdistuksensa ja esittää
reipasta.
Kirjan toisessa aikatasossa ollaan vuodessa 2018. Riina on
kolmetoistavuotiaan Maisan äiti ja menestynyt tv-ohjelmien tuottaja. Luulisi
hänen omien kokemustensa pohjalta osaavan hoitaa tilanteen, kun tytär huutaa hysteerisenä
osaamatta kertoa syytä kohtaukseensa, vaan ei! Riina yrittää selvitä puhumalla,
vaikka lapsi kaipaisi vain pääsyä syliin.
Myös äitiin Riinan suhde on hankala. Riina haluaisi tietää
juuristaan, mutta äiti ei suostu puhumaan omasta äidistään mitään. Liittyykö Alma-mummiin
jokin häpeällinen salaisuus? Riinan asioihin äiti kyllä puuttuu sumeilematta
ikään kuin tämä olisi yhä taitamaton lapsi. Jos Riina uskaltaa sanoa haluavansa
elää omassa kodissaan omalla tavallaan, seurauksena on marttyyrimäinen
vuodatus.
Käsität kaiken väärin ja kuulet ihan väärin. Ihan kuin
jollekin vajakille puhuisi. Ihme, että oot ylipäätään tässä yhteiskunnassa
mukana. Vaikka et sä kyllä ihan ookkaan. En mä ihmettele, ettei sun
parisuhteetkaan ikinä kestä.
Kotielämän lisäksi Riinaa on alkanut ahdistaa työkin. Hän on
tottunut hoitamaan samanaikaisesti kymmeniä asioita, tekemään nopeita
ratkaisuja, aikatauluttamaan ja järjestämään projekteja, mutta nyt ajatukset
ovat yhtä puuroa. Työtovereiden huolestuneet kysymykset Riinan voinnista ja
jaksamisesta tämä kokee epäluottamuksen osoituksena ja arvosteluna. Uhkaavatko
potkut?
Joskus tuntuu, että ympärillä ei ole mitään eikä ketään.
Pelkkää harmaata autiota tilaa, johon valo ei pääse.
Riina pinnistelee, mutta lopulta hektinen työtahti johtaa
romahdukseen kesken kuvausmatkan. Yllättäen häntä tuetaan ja ymmärretään jopa työnantajan
taholta, mitä raa’assa tosielämässä ei ehkä tapahtuisi. Uusi tieto suvussa
esiintyneestä mielen oireilusta kasvattaa Riinan ymmärrytä niin omaa itseä kuin
tytärtä ja edellisiä sukupolvia kohtaan. On lupa olla rikkinäinen.
Freelancetoimittajana, käsikirjoittajana ja tuottajana
työskentelevä Lotta Stenroos (s. 1984) kirjoittaa esikoisteoksessaan Jossain
on aina päivä asioista, jollaisia on itsekin kokenut: lapsuuden selittämättömästä
koulupelosta ja aikuisena työelämän hurjien vaatimusten laukaisemasta loppuunpalamisesta.
Samankaltaisten ongelmien kanssa taisteleville tästä asialliseen sävyyn
kirjoitetusta teoksesta saattaisi löytyä hyvää vertaistukea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti