Kustantaja: Otava 2021
Alkuteos: The Devil and the Dark Water
Suomennos: Jaakko Kankaanpää
On vuosi 1634. Bataviasta lähtee kahdeksan kuukauden
matkalle kohti Amsterdamia kahdeksan laivaa, joista Saardamilla matkustaa
kenraalikuvernööri Jan Haan vaimonsa Saran ja tyttärensä Lian kanssa. Muista
matkustajista huomiota kiinnittää eniten Sammy Pipps, joka on maailmankuulu rikostutkija
ja voronkoppaaja, mutta nyt vankina ja kahleissa. Ainoastaan kenraalikuvernööri
ja hänen kamariherransa Cornelius Vos tietävät, mistä Sammya syytetään. Sammy
itse vannoo syyttömyyttä ja hänen henkivartijansa ja ystävänsä Arent Hayes
uskoo.
Saardam-laivaa on jo satamassa varoitettu tulevista
vaaroista. Varoittaja on spitaalinen mies, joka puheensa jälkeen leimahtaa
liekkeihin. Omituista asiassa on se, että spitaaliselta on jossain vaiheessa
leikattu kieli, joten hänen ei mitenkään olisi pitänyt pystyä puhumaan. Ramman
jalkansa takia ei myöskään kiipeämään laatikkopinon päälle.
Tietäkää, että isäntäni… purjehtii Saardamin matkassa.
Hän on salaisuuksien herra, kaiken synkän ja epätoivoisen valtias. Hän antaa
teille tämän varoituksen vanhojen lakien mukaan. Saardamin lastina on synti, ja
kaikkia, jotka lähtevät sen mukaan, kohtaa armoton tuomio. Se ei pääse perille
Amsterdamiin.
Matka kuitenkin alkaa ja uusia varoituksia satelee.
Mastoon nostetussa purjeessa on merkki, jonka taikauskoisimmat tulkitsevat Vanha
Tom -nimisen paholaisen merkiksi: silmä, joka vetää perässään häntää.
Spitaalisen haamu nähdään laivan ikkunassa. Aavelaivan valo seuraa Saardamia.
Ihmisiä katoaa ja kuolee. Aineeton ääni kuiskailee yössä tarjoten ihmisille
sitä, mitä itse kukin palavimmin halajaa. Mutta paholainen ei anna mitään
ilmaiseksi, kaikesta on jossain vaiheessa maksettava.
Vanha Tom on ylpeä. Se riivaa vain niitä, joilla on
valtaa, tai sitten niitä, jotka ovat vahvoja. Tärkeitä ihmisiä. Sellaisia
ihmisiä, jotka pääsevät kaikkialle, minne se haluaa mennä, ja ajan mittaan, kun
Vanha Tom hallitsee heitä, heidän valtansa vain kasvaa. Turmelus ja tuho
virtaavat ulos Vanhasta Tomista samalla tavalla kuin varjot seuraavat meitä
ulkokannella…
Epäjärjestys valtaa laivan. Ihmisiä yllytetään kavalan
suunnitelmallisesti toisiaan vastaan ja yhä useampi on valmis antautumaan
Vanhan Tomin palvelijaksi. Merimiehet ja matruusit käyvät veriseksi muuttuvaa
valtataistelua. Kirjan loppuratkaisun
jälkeen lukija voi kelailla tapahtumia mielessään ja pohtia, olisiko missään
vaiheessa ollut mahdollista arvata asioiden todellista laitaa.
Turton rakentaa ovelia juonia – senhän todisti jo hänen
esikoisromaaninsa Evelynin seitsemän kuolemaa. Pimeitten vetten
paholainen -dekkarissa viehättää erityisesti kuvaus elämästä 1600-luvun
purjelaivalla. Tilat ovat ahtaat ja haisevat. Kullakin ihmisryhmällä on oma
tarkkaan rajattu tilansa, jolta poistuminen tietää vaaraa. Miehistöä hallitaan
pelolla ja ankaralla kurilla. Pelätä pitää merirosvoja ja myrskyjä. Huonossa tapauksessa
ruokakin loppuu.
Asiat, joita paholainen tarjoaa, eivät ole vain 1600-luvun
ihmisille mieleen. Kyllä nykyaikanakin esiintyy vallan- ja rahanhimoa, pyrkimystä
vapautua alentavista ihmissuhteista ja halua kostaa koettuja vääryyksiä
”Mitä ovat pimeät vedet?”
”Se on vanhojen merimiesten nimi ihmisen sielulle… Heidän
mielestään ihmisen synnit ovat pinnan alla kuin vanhat hylyt valtameren
pohjassa. Pimeät vedet ovat ihmisen sielu, ja niissä Vanha Tom ui.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti