KORTELAINEN, ANNA: Tulirinta : romaani Erik Edelfeltistä

 Kustantaja: Tammi 2020

Taiteilija Albert Edelfeltin ainoa lapsi Erik Edelfelt syntyi 23.11.1888 ja menehtyi keuhkotuberkuloosiin 29.5.1910. Miten hän eli näiden kahden päivämäärän välisen lyhyen ajan? Anna Kortelainen on vähistä saatavilla olevista tiedonmuruista rakentanut uskottavan kuvan lahjakkaasta nuoresta miehestä, joka reagoi tulisieluisesti kotimaansa puolesta aikakauden tapahtumiin.

- Ryssät ovat rutto! Ne on häädettävä isänmaastani kuten rutto karkotetaan, tulella ja piellä!... Samoin kaikki luopiot, maanpetturit, konservatiivit, tukahduttavat perheenisät, nuoret miehet joilla on vanhan miehen taantumukselliset käsitykset, vastakihlautuneet houkat, niiailevat lutkat, nahjukset ja pelkurit, Suomen iankaikkiset alaikäiset, alamittaiset ja puolivillaiset porvarit! Heidän on kadottava, heidät on tuhottava!

Koulussa aatelissyntyinen Erik oli ”suuren patriootin” poikana erityisasemassa niin opettajien kuin luokkatovereidenkin keskuudessa; nuorukainen, jonka mielipiteitä kuunneltiin. Hän kuului koulupoikien perustamaan Verikoirat-ryhmään ja kenties osallistui venäläismielisiksi katsottujen henkilöiden salamurhiinkin ennen tuberkuloosiin sairastumistaan.

…on nähtävä verta ja tunnettava sisuskalujensa repeilevän kivusta, jotta miehistyisi. Sairaalan eturintamassa hän oli ollut nuori sotilaspoika, mutta soturi kuitenkin. Monet hänen sairaalatuttavuuksistaan eivät olleet enää koskaan päässeet kotiin, mutta hän oli palannut elävien kirjoihin. Se on myös minun oma ansioni, Erik tuumi ja ihasteli mahdin tunnetta, joka kulki hänen kehossaan.

Kotielämä ei helpottanut Erikin alakuloa. Isä suhtautui ainoaan (lailliseen) jälkeläiseensä välinpitämättömästi eikä käynyt tämän luona parantolassakaan. Albert Edelfeltiä kiinnosti vain taiteilijan ura, minkä eteen hän oli valmis nöyristelemään valtaapitäviä. Erikiä isän maalaama tsaari Nikolai II:n kruunajaiskuva hävetti suuresti.

Miehensä uskottomuuteen marttyyrimäisesti reagoiva Ellan-äiti taas miltei tukahdutti poikansa hoivaamisellaan. Sairaalle Erikille luulisi olleen yhtä piinaa kokeilla koko ajan uusia ja kummallisia hoitokeinoja yhdistettynä kehotuksiin reipastua. Miehensä äkillistä kuolemaa Ellan suri vain näön vuoksi ja kiinnitti jo katseensa tulevaisuuteen vapaaherratar von Bornina. Tuntuu, että siinä vaiheessa myös Erik painui taka-alalle äitinsä elämässä.

Uusi alku tuntui mahdolliselta, kun Erik pääsi ranskalaiseen Montpellierin yliopistoon opiskelemaan sosiologiaa, filosofiaa ja ennen kaikkea professori F:n (Marcel Foucaultin) opettamaa kokeellista sielutiedettä. Ranskassa Erik ei ollut merkkihenkilö, vaan tuntemattomasta maasta saapunut outo hahmo, jonka kiihkeille puheille kokouksissa hieman naurettiinkin. Toisena opiskeluvuotena tuberkuloosi sitten sammutti tulisielun suuret unelmat kotimaansa pelastamisesta.

Erikin ainoan läheisen ystävän Lucin välityksellä kirjaan tulee viinikirva-teema. Viinikirva tuhosi Ranskan viiniviljelmiä 1800–luvun lopulla eikä sen hävittämiseen tuntunut löytyvän keinoja. Erik vertasi viinikirvan aiheuttamaa tuhoa venäläisten toimintaan, mutta myös omaan sairauteensa. Viiniköynnöksen lehdet toivat mieleen omat keuhkot ja nymfien munimat munat siellä leviävät rakkulat.

Kirjassa on surumielinen tunnelma, koska lopputulos on kaiken aikaa tiedossa. Tyyli on enimmäkseen asiallista, mutta paikoin teksti lähtee suorastaan lentoon ja paikoin taas kääntyy herkän runolliseksi. Hyvää aikalaiskuvausta!

... oli linnun siipi rakenteeltaan kuinka täydellinen tahansa, se tarvitsee alleen ilmaa. Vain ilman antama tuki siiven alla nostaa linnun korkeuksiin.