Kustantaja: WSOY 2021
Vain tämä keho on minun. Tarvitsen sen, että hyväksyn
itseni. Tarvitsen sen, että uskallan olla kehossani kuin ainoassa kodissani
maailmassa.
Koreografi, ohjaaja ja tanssitaiteilija Hanna Brotheruksen
(s. 1968) Ainoa kotini - esikoisromaanin päähenkilönä on omine
elämänkokemuksineen taiteilija itse. Brotherus kertoo laittaneensa kirjassa
koko sielunsa peliin ja olleensa sitä kirjoittaessaan raadollisen rohkea, mutta
tietenkin hän on pohtinut myös läheistensä suhtautumista paljastuksiin. Ilman
itsekkyyttä teos olisi kuitenkin jäänyt vajavaiseksi, rauhaa oman itsen kanssa
ei olisi löytynyt.
Apunani on pieni tyttö sisälläni. Hän on vahva, monta
kertaa särkynyt. Hän ei halua olla sankari tai voittaja, kun hän kirjoittaa.
Hän haluaa olla vapaa.
Ainoa kotini -teoksessa keskeisimmäksi teemaksi
nousee suhtautuminen ruokaan ja sen kautta omaan kehoon. Miksi se on vaikeaa?
Brotherus aloittaa kertomalla perheestään. Siveästä äidistä, joka ei tunnu
pitävän tyttäristään ja joka vuoksi kertojan sisälle kasvaa häpeän juurakko.
Isästä, joka välttelee konflikteja eikä osaa puhua tunteistaan. Etäiseksi
jäävästä veljestä. Siskosta, jonka kanssa muodostuu käsite ”me”, mutta joka
sairastuu anoreksiaan ja kuolee nuorena syöpään.
Siskon syömishäiriö vaikuttaa tietenkin koko perheeseen.
Kertoja yrittää kannatella vanhempiaan, mutta on samalla suruissaan siitä, ettei
ole näille yhtä tärkeä kuin sisarensa. Hän yrittää tasapainottaa tilannetta syömällä
molempien edestä ja lihoo, vaikka tanssia harrastavan pitäisi olla kevyt ja
siro.
Koen kasvaneeni surun sylissä. Kun suru on lokeroitunut
kaikkialle kehoon, sitä ei saa sieltä pois. Pahanlaatuinen juurakko ei parane
lääkkeillä, kevennyksillä eikä näkökulman vaihdoksilla.
Myöhemmin kertojan oma tytär sairastuu anoreksiaan. Äiti ei
ole nyt valmis tinkimään omasta tiukasta ruokakontrollistaan, vaikka asiantuntijat
suosittelevat syömään sairastuneen kanssa samansuuruisia annoksia. Tässä
vaiheessa Brotherus ei pysty vielä tunnustamaan edes itselleen, että myös
hänellä – normaalipainoisella - on syömishäiriö ja että hän tarkkailee pakonomaisesti
joka hetki kehoaan ja sen ääriviivoja.
Kehoni on miellyttävä kotini vain, kun siellä ei ole ylimääräistä.
Vain kun se on siisti ja tyhjä.
Toisena tärkeänä teemana kirjassa on äitiys; toisaalta ilo
lapsista ja toisaalta murhe omasta riittämättömyydestä. Tulee avioero ja ehkä
osittain sen laukaisemana tyttären anoreksia ja pojan huumeongelma. Lopulta
koittaa myös toipumisen aika ja löytyy rinnalle uusi ihana puoliso, joka
kannattelee, rohkaisee ja ymmärtää ja tuo myös huumoria elämään.
Taiteilijan työ on kirjan kolmas teema. Tanssi on
Brotherukselle perustarve ja tila, jossa hän voi olla oma itsensä. Brotherus ei
viihdy paikoillaan, vaan tarvitsee rääkkiä ja reuhtomista tunteakseen olonsa
turvalliseksi. Kirjoittaminen taas on hänelle keino yrittää ymmärtää
kokonaisuuksia ja sitten hyväksyä se, mitä ei voi ymmärtää. Kirjoittamisenkin hän
kokee tanssina - se on liikettä rivien välissä. Tärkeintä niin liikkumisessa
kuin kirjoittamisessa on kuitenkin intohimo.
Mielenkiintoisen asiasisällön lisäksi Ainoa kotini
-teoksessa viehättää sen kaunis kieli. Runollisesta ja kuvailevasta tekstistä
voisi poimia kaiken aikaa lauseita erilleen maisteltavaksi.
Olen hiekanjyvä, vesitippa ja havunneulanen. Yletyn vain
itseni ympäri. Yletyn siihen, miltä minusta tuntuu. Kuulen vain oman sydämeni
äänet. Maailmanrauhani alkaa siitä, että olen tyytyväinen itsessäni.
Olen syntynyt. Olen elänyt. Kuolen seuraavaksi. Kuolen
joka tapauksessa. Olen väsynyt ihmisten imperfektisiin ja futuristisiin kuviin.
Janoan elämän tajuamista juuri nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti