KANTO, ANNELI: Rottien pyhimys

Kustantaja: Gummerus 2021

Hämeessä sijaitsevan Hattulan Pyhän Ristin kirkon tarkkaa valmistumisvuotta ei tiedetä, mutta Anneli Kanto on Rottien pyhimys -teoksessaan päätynyt vuoteen 1480. Aluksi kirkko oli sisältä valkoiseksi kalkittu, mutta linnanherra Åke Tottin, puolisonsa Märta Bengtsdotterin ja piispa Arvid Kurjen lahjoitusten ansiosta Hattulaan saatiin vuonna 1513 maalariryhmä koristamaan tiloja.

Kirkkomaalarit tulivat useimmiten emämaasta Ruotsista. Niin myös Anneli Kannon kirjassa, jossa työhön palkatun ryhmän muodostavat kokenut maalari Andreas Pictor, munkki Benedictus, mestari Martinus ja Itämaan kieltä osaava oppipoika Vilppu. Epäonni kuitenkin koettelee: Benedictus ei kuumetaudin vuoksi pääse matkaan ollenkaan ja Vilppu murtaa kätensä pian töiden alettua. Ratkaisu pulmaan on epäsovinnainen, sillä avuksi pyydetään paikallista saviastioiden tekijää, Pelliina Rutgerintytärtä.

Pelliina on orpotyttö, jonka syntyperästä ei ole mitään tietoa. Kyläläiset pitävät Pelliinaa vajaaälyisenä, sillä hänellä on tapana nauraa ja puhella itsekseen ja huitoa käsillään. Ulkonäöltäänkin neitonen on hieman outo isokokoisuutensa, pisamaisuutensa ja punaisten hiustensa vuoksi. Maalarien opissa hän kuitenkin osoittaa nopeasti lahjakkuutensa ja etenee yhä vaativampiin töihin. Vilpun suureksi mieliharmiksi.

Koska tavallinen kansa ei osaa lukea, on kirkon kuvien opetettava seurakuntalaisille kristinoppia ja hyveellisyyttä. Tämä vaatii maalareilta hyvää Raamatun, erilaisten legendojen ja pyhimysten tuntemusta. Hattulan kirkon maalausten syntyessä valtionuskonto on vielä noin kymmenen vuoden ajan katolilaisuus, joten pyhimyksissä on valinnan varaa. Toisaalta maalareiden on osattava kuvata asioita tavalla, jota paikalliset ihmiset ymmärtävät.

Katsojan piti kuvista ymmärtää Jumalan tarkoitus ihmiskunnan suhteen, mikä elämässä on tärkeää ja mikä pitää heittää pois ja mikä kaikkia kerran kohtaa. Katsojan on nähtävä elämän tuska ja kärsimys, koko elämänmittainen ponnistelu, sen ilo ja onni ja vääjäämätön loppu, kuolema ja tuomio. Maalarin piti saada yhteys näkymättömään ja tehdä se näkyväksi, luoda kuva siitä, mitä ei silmä tavoittanut.

Kirkkoon maalattavien kuvien lukumääräksi on tuomiokapitulin kanssa sovittu kaksisataa ja niiden sijoittelusta ja sisällöstä on etukäteen tehty tarkka suunnitelma. Koska Hattulan kirkon kallein aarre on siru Kristuksen rististä, on yhtenä aiheena ilman muuta legenda ristin löytäneestä Pyhästä Helenasta. Hieman vähempiarvoisiin kohtiin maalarit voivat kuitenkin tehdä omia ratkaisujaan. Sakastin ikkunanpielen Pyhä Kakukylla eli rotilta ja hiiriltä varjeleva naispyhimys saattaa olla sellainen - ehkäpä peräti Pelliinan omakuva!

Maalareiden aikataulu on tiukka, sillä kaikki pitää saada valmiiksi yhden kesän aikana. Se merkitsee sitä, että keskikesän valoisana aikana töitä tehdään aamuvarhaisesta yömyöhään. Kiireen vuoksi saattaa tulla erehdyksiä. Esimerkiksi Aatamista ja Eevasta tulee vahingossa kaksi kertaa suunniteltua suuremmat, kun taas viimeiseen ehtoolliseen osallistujat joudutaan ahtamaan tiiviisti kylki kylkeen. Sitten tapahtuu kauheita ja koko projekti vaarantuu!

Rottien pyhimys on vetävästi kirjoitettu romaani, joka sisältää sekä romantiikkaa että juonittelua ja jännitystä. Henkilöistä parhaiten tutustutaan Pelliinaan ja hänen kehittymiseensä taiteilijana ja naisena, mutta herkullisin hahmo on Hattulan kirkkoherra Petrus Herckepaeus. Tämä kyläläisten tuella Uppsalassa opiskellut nuori mies pysyy valmistuttuaankin paikkakunnalla Mulli-Pekkana, joka turhaan ponnistelee arvovaltansa eteen.

Kirjassa on paljon mielenkiintoista tietoa 1500-luvun kirkkotaiteesta, symboleista ja tulkinnoista. Hattulan kirkosta kiinnostuneen kannattaa katsoa video, jossa Anneli Kanto esittelee kirjassa kuvaamiaan maalauksia: https://annelikanto.fi/hattulan-kivikirkko.