Kustantaja: WSOY 2021
Alkuteos: La vraie vie
Suomennos: Saara Pääkkönen
Talossamme on neljä makuuhuonetta, minun huoneeni,
pikkuveljeni Gillesin huone, vanhempieni huone ja ruumiiden huone.
Ruumiiden huone on täynnä isän eri puolilla maailmaa osin
laittomasti ja suurella rahalla metsästämiä eläimiä tai niiden osia. Kokoelman
helmi on norsun syöksyhammas ja pelottavin täytetty hyeena.
Tarinan alussa tyttö on yksitoistavuotias ja pikkuveli
Gilles lähes seitsemän. Isä on väkivaltainen ja sadistinen tyyppi, jonka arvaamattomia
mielialoja koko perhe tarkkailee. Äiti puolestaan on kuin ameba, joka suhtautuu
passiivisesti kaikkeen muuhun paitsi puutarhanhoitoon ja lemmikkivuohiinsa. Miten
kaksi näin erilaista ihmistä on joskus mennyt yhteen ja saanut aikaan kaksi
lastakin, ihmettelee tyttö.
Eräänä päivänä tyttö ja Gilles menevät tavalliseen tapaansa
jäätelöautolle hakemaan tavanomaiset annoksensa, kun tapahtuu kauhea
onnettomuus. Tyttö uskoo aiheuttaneensa sen valinnoillaan, mutta todennäköisesti
hän pääsisi nopeasti tapahtuneen yli, jollei pikkuveli olisi niin
traumatisoitunut. Ennen nauravainen Gilles on nyt mykkä ja totinen. Hän etsii lohtua hyeenasta, mutta tämä tartuttaakin poikaan inhimillisyyttä tuhoavia syöpäläisiä.
Se jokin, jolle en osannut antaa nimeä mutta jonka
läsnäolon saatoin aistia, se jokin eli hyeenan sisällä. Tuo täytetty ruumis oli
hirviön pesä. Kuolema asui meillä.
Perheen elämää seurataan kirjassa viiden vuoden ajan. Sinä
aikana Gilles etääntyy siskostaan ja muuttuu yhä tunteettomammaksi. Lopulta hän
tuntuu saavan tyydytystä ainoastaan kivun ja mielipahan tuottamisesta. Miten
tyttö saisi ilon takaisin veljensä sydämeen? Pystyisikö hän rakentamaan
aikakoneen, joka siirtäisi heidät hetkeen ennen kohtalokasta onnettomuutta ja mahdollistaisi
toisenlaiset valinnat? Tyttö on tässä asiassa lapsellinen, vaikka tuntuu esimerkiksi
opiskelussa ja seksuaalisessa heräämisessä ikäistään kypsemmältä.
Gilles vietti yhä enemmän aikaa ruumiiden huoneessa
hyeenalle jutellen. Hänen päässään riehuvat syöpäläiset olivat anastaneet
vallan. Jopa hänen kasvonsa olivat muuttuneet. Silmät olivat painuneet syvälle
kuoppiinsa, ja aivoja ahmivat loiset lisääntyivät niin vauhdilla, että kasvot
näyttivät turvonneilta. Minä olin kuitenkin varma, että Gilles oli vielä elossa
siellä jossain, aivan sielunsa syvimmässä sopukassa, linnakkeessa joka yhä teki
vastarintaa.
Oikea Gilles palaa kuin palaakin takaisin, mutta vasta uuden
järkyttävän ja kaikkien tunteita ravisuttavan onnettomuuden jälkeen.
Kohotin katseeni Gillesiin. Siinä hän oli. Oma
pikkuveljeni. Hän oli läsnä ja hän itki. Ihan kuin hänet olisi tuotu tuonelasta
takaisin luokseni. Syöpälaiset eivät olleet surmanneet häntä.
Kirjassa tapahtuu hirveitä ja jopa sairaita asioita, mutta
miten paljon niissä on kertojana toimivan tytön mielikuvitusta? Paikoin kirja
lähentelee kauhua, paikoin fantasiaa, mutta on suurimman osan aikaa ihan
realistista arkielämää. Teksti on tiivistä ja samalla runollista. Dieudonnén ammatti
dramaturgina näkyy kirjan kohtausten visuaalisuutena, mutta toisaalta myös henkilöiden
tietynlaisena nukkemaisuutena. Pikkuveljeään ehdoitta rakastava tyttö on
kuitenkin vahva ja kiinnostava hahmo.
Belgialainen Adeline Dieudonné (s. 1982) on dramaturgi,
näyttelijä ja stand up -koomikko. Oikeaa elämää -teos on hänen
esikoisromaaninsa, joka voitti vuonna 2018 Belgian merkittävimmän
kirjallisuuspalkinnon eli Victor-Rossel -palkinnon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti