RAINIO, SARI & RAUTAHEIMO, JUHA: Vainajat eivät vaikene

Kustantaja: Siltala 2021

Sari Rainio (s. 1975) on toiminut Kustannusosakeyhtiö Siltalan kotimaisen kaunokirjallisuuden kustannustoimittajana vuodesta 2000 lähtien. Juha ”Hermo” Rautaheimo (s. 1952) puolestaan työskenteli ensin tutkijana ja sitten tutkinnanjohtajana väkivaltarikosyksikössä yhteensä 40 vuoden ajan. Eläkkeelle hän jäi vuonna 2015. Rainion ja Rautaheimon yhdessä kirjoittama rikosromaani Vainajat eivät vaikene aloittaa rikosylikonstaapeli Ville Karilan ja oikeuslääkäri Viola Kaarion murhatutkimuksista kertovan Mortui non silent -dekkarisarjan.

Eräänä sunnuntai-iltana juuri ennen joulua vuonna 2009 Helsingin poliisille tulee ilmoitus kerrostaloasunnosta kuolleena löytyneestä naisesta. Ensi näkemältä vaikuttaa siltä, että kuusikymppisen Hannele Laineen kohdalla on kyse ”normaalista kotikuolemasta”, mutta jokin häiritsee Karilaa. Viola Kaarion suorittama ruumiinavaus vahvistaa hänen epäilyksensä: kyseessä on henkirikos.

Naapurien kertoman mukaan Karhutalon rappukäytävässä on ajoittain nähty tumma komea mies ja toisinaan kuultu riitelyn ääniä Hannele Laineen asunnosta. Uhrin varakas isä puolestaan paljastaa, että tytär on säilyttänyt kotonaan hyvin arvokkaita koruja ja yleensä myös suuria määriä käteistä rahaa. Näistä ei prameasta asunnosta löydy jälkeäkään, mutta roskakorista löytyy Tauno Paloa esittävä postikortti viestillä: Hannelelle, olet aarteeni kallehin. Rakkaudella, oma salaparonisi.

Rikostutkinta etenee hitaasti, todistajien lausunnot ovat ristiriitaisia jopa Hannele Laineen persoonallisuuden suhteen. Se on kuitenkin selvää, että rikas ja yksinäinen nainen on joutunut taitavan auervaaran kynsiin. Missä mies oikein piileskelee? Onko hän pakoilustaan huolimatta kuitenkaan syyllinen murhaan? Tai oikeastaan kahteen murhaan, koska Viola Kaario löytää iäkkään naisen ruumiista selviä yhtäläisyyksiä Laineen tapaukseen?

Varsinaiseen kertomukseen limittyy otteita Mustasta vihkosta, johon joku nainen on taltioinut elämäänsä auervaarahahmon varjossa. Mies pitää uhria tiukasti otteessaan vaihdellen laskelmoivasti uhkailuja ja hellittelyjä, mutta naisen henkilöllisyyttä joutuu arvuuttelemaan. Ehdokkaita tuntuisi tarinan perusteella olevan useitakin.

Onnellinen ihminen ei ole varuillaan, onnellinen ihminen on tyhjä kuin saapas, hidasjärkinen ja kovakalloinen. Hän ei halua minkään asian tekevän onneensa säröä, hän on valmis sulkemaan silmänsä kirkkailta ja täysin päivänselviltä tosiasioilta. Onnea ei pidä koskaan toivoa elämäänsä, sillä onni tekee varomattomaksi, saa astumaan vielä sen yhden askeleen, jonka jälkeen kaikki on myöhäistä.

Kirjassa on mukavan vanhanaikainen tunnelma. Jos heti alussa ei mainittaisi vuosilukua 2009, voisi tapahtumat hyvin sijoittaa edelliselle vuosisadalle. Poliisien välillä vallitsee toveruus ja yhteishenki. Perinteisiin kuuluvat tikkakisat, kahvihuoneen vuoden kierron mukana vaihtelevat sisustukset ja railakas joululounas tiernapoikaesityksineen. Kaikesta huolehtii superlahjat omaava tutkintasihteeri Felicia.

Sanailu on äijämäistä, mutta kukaan ei heitoista juuri ota itseensä – eivät esimiehetkään, jos pisto on osuva ja aiheellinen. Toisten omalaatuisuudet hyväksytään. Karilalla on taipumus harhautua omiin mietteisiinsä, puhjeta luennoimaan ja siteerata Tuntematonta. Rikosylikomisario Honkaniemellä taas puhua saunasta tai siteerata komisario Palmua. Värikkäin hahmo on yksityisyyttään tiukasti varjeleva Viola Kaario, joka pystyy pelottamaan muut sanattomiksi pelkällä mustalla katseellaan. Salaisuuksia on kuitenkin hänelläkin.

Vainajat eivät vaikene -dekkari on leppoisaa ja hauskaa luettavaa, joten se on hyvä cozy crime -lajityypin edustaja. Murhat eivät ole liian verisiä eikä jännitys liiaksi hermoja raastavaa.